KiVo B

Kivo B -tyttöjen sarjatilannetta ja ottelutuloksia voi seurata alla olevien linkkien kautta:

https://junnulentis.fi/ikakaudet/b-tytot/

https://lentopallo.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=vb2016n&sarja=TB

 


 

Uutisia kaudelta 2016 - 2017

 

Turnaus 21.1.2017 Hollola

Lauantaina 21.1.2017 oli KiVon vuoro järjestää kotiturnaus B -tyttöjen F6 -poolissa. Turnaus järjestettiin Hämeenkosken Koskihallissa, koska toinen varteenotettava turnauspaikka, Salpahalli, oli jo valikoitunut Salpiksen B -tyttöjen turnauspaikaksi. Turnaukseen osallistui KiVon lisäksi Artami (Imatra), StU (Savitaipale) ja Pass/HD (Mikkeli).

KiVon tytöistä pelaamaan pääsivät tällä kertaa Roosa, Inka, Elina, Camilla, Nora, Iina, Annika ja Kamilla. Turnaus alkoi parhaimmalla mahdollisella tavalla tyttöjen ottaessa voiton Artamista erin 2-1. Ottelu oli tasainen mutta lopulta KiVo onnistui nappaamaan voiton kolmannen erän huolellisella pelillä. Samalla saatiin kauan odotettu revanssi Artamin kustannuksella sillä joukkueiden edellinen kohtaaminen Imatralla päättyi Artamin voittoon.

Toisessa pelissä vastustajana pelannut Pass/HD Mikkelistä oli liian kova pala purtavaksi KiVolle. Vastustajan virheetön pelityyli ja kovat hyökkäykset olivat myrkkyä ja koko turnauksen puhtaalla pelillä voittanut Pass/HD vei pelin nimiinsä selkein 2-0 lukemin.

Päivän viimeisessä pelissä oli jälleen vastassa tuttu joukkue kun vastustajana oli StU Savitaipaleelta. Edellisessä turnauksessa Savitaipaleen tytöt veivät peliä suvereenisti ja nyt oli KiVolla ryhtiliikkeen paikka. Huolimatta hyvästä pelistä, KiVo joutui toistamiseen taipumaan StU:lle erin 2-0 ja samalla joukkue tippui poolin jumbosijalle. Tappiosta huolimatta pitää olla tyytyväinen tyttöjen esitykseen sillä peli StU:a vastaan oli jo aivan eri tasolla kuin edellisessä turnauksessa. Eteenpäin on siis menty vaikka sijoituksissa suunta onkin toiseen suuntaan.

Seuraava turnaus on viimeinen poolivaiheen turnaus ja se pelataan 11.2.2017 Helsingissä, jossa vastustajat ovat PuMa B3, EsLe BT2 sekä jälleen kerran Artami.

Turnauksen tulokset:

Artami - KiVo B       1-2 (22-25, 25-11, 11-15)
KiVo B - Pass/HD    0-2 (14-25, 10-25)
StU - KiVo B            2-0 (25-18, 25-21)

 

Turnaus 11.12.2016 Porvoo

B -tytöt matkustivat sunnuntaina 11.12. Porvooseen PuMa Spiken järjestämään E6 -lohkon turnaukseen.  Mukana pelaamassa olivat Roosa, Peppi, Jenny, Inka, Elina, Aino, Iina, Annika ja Kamilla. Tiedossa oli jo ennakkoon että vastus tulee olemaan kova sillä vastassa olivat PuMa Spiken lisäksi KoLe -57 (Kouvola) sekä StU (Savitaipale). Ennakkoarvailu osui valitettavan hyvin oikeaan sillä vastustajat olivat tällä kertaa erittäin hyviä jättäen joukkueemme sarjataulukon viimeiselle sijalle. Huolimatta lopputuloksesta, joukkue sai hyvää kokemusta kovista vastustajista ja siitä mitä osa-alueita seuraavaksi pitää lähteä kehittämään.

Ensimmäinen ottelu pelattiin PuMa Spikea vastaan. Ottelu alkoi hienosti parilla pisteellä ja hienolla torjunnalla. Spike ei kuintenkaan alusta hämmentynyt vaan taittoi joukkueemme selkärangan heti ensimmäisellä syöttövuorollaan. Joukkue löi kenttään hämmästyttävät lähes parikymmentä syöttöä ja erä oli käytännössä ohitse ennenkuin se ennätti kunnolla alkaakaan. KiVon nostopeli jäätyi täydellisesti ja Spike vei ensimmäisen erän lukemin 25-3. Toiseen erään KiVo sai päälle pientä yritystä ja tsemppiä mutta Spike vei toisenkin erän nimiinsä pistein 25-10. Peli oli alusta asti erittäin hermostunutta ja tyttöjen otteesta näkyi hermostuneisuus ja jännittyneisyys. Kaikki kunnia Spikelle, joka pelasi erittäin taitavaa lentopalloa.

Toisessa pelissä vastassa oli KoLe -57 Kouvolasta. Edellisen pelin murheellinen tappio oli saatu hienosti nollattua ja peli olikin jo aivan erilaista kuin ensimmäisessä pelissä. KiVo sinnitteli hienosti KoLen kyydissä mutta taipui lopulta erin 2-0. KoLen hyökkäykset olivat myrkkyä ja vastaavasti KiVon nostopeli oli edelleen pahasti hakoteillä.

Sunnuntain viimeiseen peliin lähdettiin pelaamaan ns. jumbofinaalia kun vastakkain olivat molemmat ensimmäiset ottelut hävinneet KiVo ja StU. Ensimmäinen erä oli jälleen painajaismainen kun StU käytännössä syötti joukkueemme kumoon. Koko päivän ongelmana ollut nostopeli ei vain lähtenyt toimimaan ja StU vei ensimmäisen erä lukemin 25-6. Toiseen erään tytöt saivat vielä nostettua tasoaan ja antoivat kaikkensa sillä olihan kyseessä päivän viimeinen peli. StU ei missään vaiheessa saanut samanlaista kaulaa kuin ensimmäisessä erässä ja KiVon tytöt taistelivat hienosti. StU:lla oli tilanteessa 24-20 neljä erä- ja ottelupalloa mutta KiVo pystyi nousemaan aina tilanteeseen 25-23 saakka ennenkuin StU sai päätettyä ottelun. Kaiken kaikkiaan hieno nousu mutta tällä kertaa se ei aivan riittänyt.

Päivän peleistä jäi paljon puhuttavaa ja selvää on mitä osa-alueita on lähdettävä jatkossa kehittämään. Hienoa kuitenkin että vaikka välillä tuli "lunta tupaan" oikein kunnolla niin päivän päätteeksi saatiin vielä hienoja suorituksia sekä hymyä kasvoille. Joulutauko tulee nyt hyvään kohtaan ja pelit jatkuvat sitten ensi vuoden puolella poolissa F6. 
 

Turnauksen tulokset:

Spike - KiVo B:        2-0 (25-3, 25-10)
KiVo B - KoLe -57:  0-2  (16-25, 17-25)
KiVo B - StU:           2-0 (6-25, 23-25)


Turnaus 19.11.2016 Imatra

Lauantaina 19.11. pelattiin poolin F6 turnaus Imatralla. Turnauksen järjestänä toimi Artami (Imatra) ja KiVo B:n lisäksi muut joukkueet olivat Kausalan Yritys sekä EsLe B (Espoo). Imatralle lähdettiin tälläkin kertaa kahdeksan pelaajan voimin; mukana olivat Jenny, Peppi, Camilla, Elina, Inka, Aino, Iina ja Kamilla.

Ensimmäisessä ottelu vastaan asettui EsLe B. Ottelu alkoi erittäin hyvin ja ensimmäinen erä päättyi KiVon voittoon pistein 25-19. Toisen erän alussa peli hieman takerteli ja Espoo pääsi hyvällä pelillään jo ratkaisevan tuntuiseen johtoon pisteiden ollessa 16-8. KiVo B kuitenkin näytti kyntensä ja nousi hyvällä taistelulla rinnalle ja lopulta ohi. Toinen erä päättyi pistein 28-26 ja näin KiVo vei ottelun erin 2-0.

Toinen ottelu pelattiin Kausalan Yritystä vastaan. Ottelussa oli mukana revanssihenkeä sillä olihan Kausala voittanut edellisen kohtaamisen kauden alussa pelatussa tasoturnauksessa. KiVo B sai otteluun hyvän ilmeen ja pelasi selkeästi erilaisella asenteella kuin edellisessä kohtaamisessa. Tiukan ensimmäisen erän jälkeen KiVo B vei ottelun nimiinsä erin 2-0.

Kolmas ja turnauksen viimeinen ottelu oli turnauksen järjestäjäjoukkue Artamia vastaan. Ottelulla ei ollut suurta panosta sillä molemmat joukkueet olivat jo varmistaneet paikan kahden parhaan joukossa ja näin ollen molemmat joukkueet nousevat E -pooliin seuraavalle kierrokselle. Otteluun lähdettiin rennolla otteella ilman turhaa jännittämistä. Artamin hyökkäysvoima oli jo ennakkoon tiedossa joten torjuntapelin tärkeyttä painotettiin ennen peliä. KiVo pelasikin erittäin hyvin mutta tällä kertaa hyväkään peli ei aivan riittänyt Artamia vastaan. Artami oli lopulta parempi erin 2-0 mutta varsinkin ensimmäisen erän hieno taistelu jäi varmasti kaikkien mieleen.

Kokonaisuutena varsin mallikelpoinen suoritus joukkueeltamme, tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia turnauksia.
Iso kiitos pelaajille ja myös taustajoukoille, joita oli mukaan runsaasti.

   
   

Turnauksen tulokset:

KiVo B - EsLe B:     2-0 (25-19, 28-26)
Kausala - KiVo B:   0-2  (27-29, 20-25)
Artami - KiVo B:      2-0 (25-22, 25-17)

Seuraava turnaus pelataan Porvoossa 11.12.

 

Turnaus 29.10.2016 Kangasala

Launtaina 29.10. KiVo B matkusti Kangasalaan pelaamaan ensimmäisen poolivaiheen turnauksen. Turnauksen järjesti LPK (Kangasala) ja muut turnaukseen osallistuneet joukkueet olivat KaVe (Karhula), A-Volley (Akaa) ja PuMa B3 (Helsinki). KiVon joukkueessa oli tällä kertaa mukana Roosa, Jenny, Peppi, Camilla, Elina, Inka, Kamilla ja Iina.

Koska turnauksessa oli mukana viisi joukkuetta, pelattiin turnaus lentopalloliiton uusien sarjamääräysten mukaisesti niin että jokaisessa pelissä pelattiin vain kaksi erää. Turnauksen sijoitukset määräytyivät siis voitettujen ja hävittyjen erien suhdeluvun mukaisesti.

Turnaus sujui KiVolta erittäin mallikkaasti. Joukkueella oli todella iloinen ilme, josta myös tuomaristo kiitteli pelien jälkeen. Jokainen tyttö pelasi hienosti joukkueen eteen ja tuloksena oli arvokas turnausvoitto erin 7-1. Onnistumisia kertyi tasaisesti kaikille ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia turnauksia.

Turnauksen tulokset:

LPK BT - KiVo B:    0-2 (26-28, 21-25)
KiVo B - KaVe:       2-0 (25-20, 25-20)
KiVo B - PuMa B3: 2-0 (25-15, 25-21)
A-Volley - KiVo B:   1-1 (22-25, 25-22)

Turnausvoiton myötä KiVo B nousi pooliin F6 ja seuraava turnaus pelataan Imatralla 19.11.2016.
 

Tasoturnaus 8.10.2016 Hollola

B -junnujen kauden ensimmäinen turnaus eli ns. tasoturnaus pelattiin 8.10. Hollolan hienossa Salpahallissa.
Turnaukseen osallistui KiVon lisäksi Salpis (Hollola), Kausala sekä KoLe-57 (Kouvola).
Ensimmäinen ottelu pelattiin ennakosuosikki Salpista vastaan. Jo ottelun alkuhetket näyttivät pelin suunnan ja tuloksena oli tappio suoraan kahdessa erässä.
Kovasta vastustajasta huolimatta KiVon tytöt saivat taisteltua pisteitä varsinkin ensimmäisessä erässä.
Seuraavaksi vastaan asettui Kausalan joukkue ja tämä ottelu olikin erittäin tasainen. Kausala onnistui kuitenkin kääntämään tiukan ottelun edukseen ja vei voiton puhtaasti 2-0. Hieman paremmalla viimeistelyllä olisi ottelu ollut mahdollistaa kääntää KiVon eduksi.
Viimeisessä ottelussa vastustajana oli KoLe-57 ja tämä ottelu päättyi niin ikään 2-0 tappioon. Kouvolan hyökkäykset olivat myrkkyä tällä kertaa ja tappion myötä oli tyytyminen turnauksen viimeiseen sijaan. Tappioista huolimatta jatketaan iloisesti eteenpäin kohti seuraavia turnauksia.

Turnauksen tulokset:

Salpis - KiVo B:    2-0 (25-11, 25-5)
KiVo B - Kausala: 0-2 (22-25, 18-25)
KiVo B - Kole-57: 0-2 (13-25, 11-25)